Olen jonkin aikaa miettinyt oman ”blogin” kirjoittamista, lähinnä päiväkirjamuotoisena ja lähinnä omaan käyttöön.
”Päiväkirjaa yrittäjän / jonkin luojan arjesta ja mietteistä”
Jonkinluojalla, tarkoitan esimerkiksi ratissa.fi tai kickass.fi -portaaleja, joita luon täysin tyhjästä.
Ja hitto, että moisen portaalin luomisessa on tuskansa.
Tuskaista on kun haluan kaiken olevan mahdollisimman kivaa loppukäyttäjälle. Ja tuskaa on tietenkin luoda kaikki yksin.
Kyllä, ”startup” -elämä, kun jotain rakennetaan, eikä ole kumppania, on välillä aika yksinäistä. Minä päätän ja pähkäilen kaiken itse. Jotain hyvää siinä on ja jotain huonoa.
Molemmat, sekä ratissa.fi että kickass.fi ovat kuitenkin lempilapsiani (oikeasti oikeat lapseni on lempilapsiani, mutta näin vaikka digilapsiani 💁🏽😂)
Vahvuuksiani on ehdottomasti
uudet ideat ja uuden luominen. Heikkouksiani on fokus. Fokus sen yhden tekemiseen.
Olen kuullut jo aikojen alussa, kun loimme ensimmäisiä bisneksiämme yhtiökumppanini Aki Nuutisen kanssa, silloiselta sijoittajaltamme, kun kysyimme niitä kallisarvoisia vinkkejä yrittäjätaipaleelle, että ihan sama mitä teille ehdotetaan niin keskittyää vain tähän. Ja myöhemmin monet monet gurut ja asiantuntijat ovat toitottaneet samaa.
Kyse ei ole koskaan mahdollisuuksista, niitä on ja tulee aina, kyse on keskittymisestä siihen mitä teet. Parhaita esimerkkejä on Brian Tracyn ”buffet-esimerkki”, palaan tähän joskus myöhempänä.
Yritysideoita tulee enemmänkuin on kapasiteettiä tai edes järkevää toteuttaa.
Olen koittanut selkeyttää itselleni, että nyt fokus on seuraavissa:
- gamecave.fi
- Ratissa.fi
- Kickass.fi
- Jyrimustonen.fi
Game Cave Oy – Tämän hetkinen main focukseni. Game Cavella meillä on tulossa todella isoja juttuja ja jos kaikki menee niinkuin olemme suunnitelleet, niin pääsemme viemään Suomalaisen pelikulttuuria aivan uudelle tasolle.
Kickass.fi on oksennuspaikka näille yritysideoille. Joskus tulee parempia, aivan dimanttisia ideoita ja joskus vähän heikompia. KICKASS:in yksi kantava idea on juuri näiden ideoiden jakaminen. Minulla ei mitenkään ole resursseja eikä aikaa totetuttaa kaikkia ’mailman parhaita ideoita’, mutta jakamalla ne tänne, niin joku muu voi toteuttaa ne. Tai saada niistä jonkun idean nykyiseen yritykseensä.
Kickass:iä olen päättänyt päivittää sitä mukaan, kun sisältöä tulee mieleeni, en ota paineita sivustoa kohtaan, vaikkakin takaraivossa on suunnitelmia ja ajatuksia isompia kuvioita ja monetisointia varten.
Jyrimustonen.fi – kautta myin ennen kotisivuja, verkkokauppoja ja Facebook -mainontaa yrityksille. Tämä oli pitkään päätulon lähteeni. Jatko suunnitelmat on rakentaa jyrimustonen.fi -sivusta kotisivuja tarvitsevan selfhelp pankki. Jakaa kaikki tietotaitoni ja osaaminen sinne niitä tarvitsevan saataville.
Ratissa.fi – ratissa.fi kohtaan minulla on suuret odotukset. Olen pitkään (olen oikeasti puhunut tästä ideasta jo vuosia) halunnut luoda yhteisön / tekemistä minua oikeasti kiinnostavien aiheiden parissa. Ja näin aion jatkossa myös tehdä.
Näissä niche -sivuissa (esim ratissa.fi ja kickass.fi ja myöhemmin muutama muu), kiinnostavaa on myös niiden skaalautuvuus, sekä mahdollinen passiviinen tulo.
Skaalautuvuudella tarkoitan mm. sitä, että kun saan konseptin ja toimintaympäristön hiottua, niin voin ”kopioda pohjan” uudelle nichelle.
Muutama idea on jo takaraivossa odottassa. Niistä myöhemmin lisää.
Passiivisella tulolla tarkoitan lyhyesti ja karrikoidusti sitä, mikä on myös mielestäni ”nettibisnesten” ihanuus.
Verrattuna esimerkiksi tavalliseen kasista-neljään duuniin, jossa sinulle maksetaan xyz-rahaa abc-panoksestasi (joka on yleensä käytetty aika) – niin nettibisneksissä kun laitat tänään siihen kahdeksan tuntia, tuottaa se myös huomenna sinulle rahaa. Korkoa korolle, mutta ajalla.
Aiheeseen päiväkirja palatakseni:
Vertailin tovin eri blogialustoja – Uudesta Suomesta Kauppalehteen ja Iltalehden kautta takaisin. Päädyin kuitenkin ”omakustanteiseen”, sillä en niinkään hae huomiota tai klikkejä tällä, vaan jotain aivan muuta.
Mietin myös, että pitäisinkö tätä Linkedinissä, jyrimustonen.fi sivulla, mutta päädyin kickaassiin.
Kiva että kävit lukemassa. Kommentoi ja jaa mietteitäsi.
Dimanttia!!