Sä lähetät mulle sähköpostia? Miksi?

Mä luulin olevani sulle jotain. Mä luulin, että meidän juttu on / oli jotain. Mä luulin, että meidän historia on / oli jotain.

Sä et voi puhua mun kanssa puhelimessa. Sä et voi puhua mun kanssa kasvotusten, sä et voi selvittää mun kanssa asioita, mut esim sun exien kanssa sä kyllä voit selvittää ja vääntää samalla kun seurustelet mun kanssa ja valehdella mulle siitä.

Sä et voi erota musta niinku aikuiset.

Haluatko sä, että mä vaan katoan sun elämästä?

Me ei kuulla eikä olla ikinä enää missään tekemisissä mitenkään?

Mä vaan häviän?

 

En mä ollu sulle se juttu, jotku ihan muut on / oli sulle se sun juttu.

 


Alkuun. Kurja kuulla, että sulla on paha olla.

Kurja, että mulla on paha olla?
Kenelle sä esität? Ei sua kiinnosta vittuakaan. Ei sun mulle tarvi. Anna olla. Ei tarvi.

 


Kumminkin…Tämä tilanne on sun oma valinta.
Sun valintojen lopputulos. Sun valintoja melkein kahden vuoden ajalta.

Loppukaneettina sun sanoma: “Kiitos hei”. Jäin luetuksi.

Siinähän SUN valitsemat hyvästit oli ja elämä jatkui, niinkö mua ei olis ollutkaan, ilman mitään omantunnon tuskia asiasta. Jossain kohtaa havahduitkin siihen, ettei musta ole enää kuulunut eikä näkynyt. Sitten mun olisikin pitänyt olla taas olemassa, kun se mahtuu sun kalenteriin.

Mä en ole ikinä sanonut, että haluan erota susta.

Mä olen aina sanonut, että en halua eroa sinusta.

Mä oon aina luullut, että me ei erita koskaan ja me kyllä selvitään tuli mitä tuli.

 

Irrotatko “kiitos hei” kontekstista?

Totta, sanoin kiitos hei “oo ##### kanssa” – Vihaisena ja loukaantuneena. Muistatko asiayhteyttä? Mun somet voi feidaa ja olla muka ehtimättä reagoida, mut omat somehoroilut ehtii kyllä tehdä ja kerjätä huomiota. Olisin voinut tämänkin paremmin sanoittaa, että mitä tunteita ja ajatuksia se minussa herättää ja kuinka ikävältä se musta tuntuu – siinä kuitenkaan onnistumatta.

…Jonka jälkeen me ollaan vielä viestitelty, kunnes sä blokkasit mut ja annoit tulkita mitä vain.

“Jossain kohtaa havahduitkin siihen” -> Katoppa huvikses sun määritelmä “jossain kohdalle”, Koska koitin soittaa, mitä kautta, kuinka monta kertaa?

Sä löit luuria. Sä juoksit konkreettisesti karkuun. Sä ajoit karkuun.

Sä et sanonut, et sun osalta tää oli tässä. Tai että et enää vastaa. Tai että älä enää ota yhteyttä. Tai että ollaan erottu.

Sä blokkasit ja löit luuria korvaan kun koitin selvittää. Sä hävisit. Sä ghostasit. Sä katosit mun elämästä noin vain.

Ja se on mun valinta? Mun päätös?

 


Sä hävisit jo meidän suhteen aikana. Kauan sitten.

Jäin kakkoseksi millon puhelimelle, millon Katjalle, millon päiväunille, kahden tunnin suihkuille, pubgille, pasianssille, tinderille, kavereille, töille ja cavelle.. Melkeinpä kaikelle mitä vaan keksit.
Kotona.. Sua ei ollut. Hävisit puhelimen kans ihan omiin maailmoihin, JOS satuit olemaan edes kotona.
Ja mikä parasta- MÄ en saanut sua edes puhelimella kiinni tai vastausta sulta.

Mä oon pahoillani tästä. Mä tiedostan nyt asian.

Me oltiin sellaisessa negatiivisessä kierteessä josta ei päästy pois.

Meillä ei ollut sellaista “kotirauhaa”. Joka oli varmasti mun selvittämättömien asioiden syytä.

Mä pakenin – kun mun olis pitänyt vaan jaksaa selvittää. Mä olin niin turtunut siihen selvittämiseen, että en osannut nähdä sen taakse.

 


Nyt kuulema etsit tinderistä jotain jakamaan arkea, hassuttelemaan, olemaan lähellä, netflix, brunssia ja viiniä.. Meillä ei ollut noita… yli vuoteen? Sun valinnoista. Mulle se tarkoittaa sitä, että muut kelpaa moiseen seuraksi. Minä en- Susta se oli suorittamista, mun kanssa.

Anteeks et sanon vastaan, mut sä irrotat kontekstista.

Mun valinnoista? Kun mä en ollut järjestäjänä?

Eihän meillä ollut mitään, jos se ei ollu mun järjestämää / hoitamaa.

Jos sä teit jotain mitä en ollut hoitanut tai järjestänyt, en ollut kutsuttujen listalla – ihan sama millä porukalla teit ja mitä teit.

Mun olisi pitänyt päästä tuosta kuka ja mitä katkeruudesta ja miettiä meidän parasta, ei sitä, et kuka järjestää. Musta vaan tunttui, että sä ilmoitit mihin olit valmis ja odotit, että mä hoidan kaiken. Ja sit teit ja touhusit kyllä muiden kanssa omasta tahdosta, mutta et mun.

Mun olis pitänyt järjestää enemmän. Tiedostan sen nyt.

Myöskin mun olisi pitänyt osata sanoittaa, että miten pahalta tuntuu, että teet tai meet eikä mua ikinä haluta tai kutsuta mukaan. Mua ei ollut, jos teit jotain jonkun kanssa jossain. Meillä oli sun puolelta “yhteinen elämä” ja sun elämä, jossa oli sun jutut ja tapahtumat joihin mä en kuulunut. Enhän mä nähnyt sun kavereita tai perheitä tai mitään. Mua ei ollut sun muussa elämässä. Ja se tuntui pahalta.

 


Rukoilin yli vuoden, meidän historian takia, älä hajota tätä. Meillä on jotain spessua.

Hajotit vaan enemmän, kaikin tavoin mistä tiesit että tulee satuttaa mua. Tiesit paremmin ja teit silti. Ja kaiken jälkeen, MÄ pysyin sun vierellä ja yritin korjata asioita- mitä mä en hajottanut. Samalla kun sinä raivoat, että on raskasta aina selvittää jotain. (…”Jotain”= Sun tekemisiä ja tunteita joita aiheutit minussa toiminnallasi.)

Mä en ikinä tietoisesti tai tarkoitushakuisesti tai hakemalla hakenut sulle pahaa, ikinä koskaan milloinkaan.

Mä toimin ja tein väärin, mutta en sen takia, et saisin sulle mahdollisimman pahan olon. Ehkä ajattelemattomuutta, ehkä katkeruuspäissä, ehkä tyhmyyttäni.

Mun olis pitänyt osata katsoa sen negatiivisen kierteen ja niiden kaunojeni taakse, mutta kuten sanoin, ni siihen kaikkeen turtui. Siihen sun pahaan oloon ei osannut enää suhtautua oikein / vaaditulla tavalla, kun aina oli jotain selvitettävää. Mä oon pahoillani, että en ollut kypsempi ja valmiimpi ihmisenä. Ja oon pahoillani, että satutin sua enkä osannut puhua asioita auki.

 


Jos mä tein jotain, mä yritin korjata sen. Jos sä et anna anteeksi siitä huolimatta, niin enhän mä sille mitään voi. Mutta et sä jää suhteeseen elämään toisen virheissä ja kosta niitä aina kun se on vaan kätevää.. Ei se toimi niin.

Tiedostan virheeni.

Musta tuntui ja on aina tuntunut, että “en ole se sun juttu” vaan etsit ja vilkuilet sitä sun tyyppiä.

Siksi mulle ne sun valehtelut yms on ollut tosi hevejä, enkä ole osannut päästää niistä irti, vaan oon jäänyt vellomaan niihin.

Sä vetosit monesti, että muista sun tausta. Osaat varmaan samaistua sen takia, mullakin on tausta. Meillä on tausta.

 

Mun “eka tyttöystävä” sääti jotain muuta kun oltiin yhdessä – Kun mä uskoin, et ollaan vaan me.

Mun “toka tyttöystävä” olis halunnu jotain muuta, mut ei saanut sitä, “ni oli mun kanssa”.

Kun aloin hengailemaan Katjan kanssa, sillä oli pari “juttua” vaikka ei pitänyt olla.

Mä en ikinä osannut luottaa, että mä olin se mitä halusit, esim silloin joskus kun hengailtiiin, niin sitkun ei hengailtu, niin seuraavana päivänä olit ##### kanssa landella sydänhymiötä ja parisuhdehymiötä ja lovea. Oli aika salamarakkaus. Ja mä olin ainoa ja mä olin se mitä sä oot aina halunnut. Ja musta varmasti tuntui tältä.

Heidi halus kokoajan huomiota kaikilta jotka sitä suostui antamaan.

Satu…

Mun äiti tapaili monta vuotta varattua miestä kun olin 7-8-9.

Meidän perhenaapureita ihailtiin, kun ne juoksi naisesta naiselle.

Mun pää on ollut varmaan ihan vitun sekasin noista hylkäämis peloista tähän liittyen. Tulla hylätyksi ja riittämättömyyden tunteesta.

 

Sit me alettiin nyt seurustelemaan ekaa kertaa oikeasti. ja kunnolla “Löydettiin toisemme kaiken tämän jälkeen”, päädyttiin yhteen.

Sä olit se kenet olin aina halunnut – sieltä vuodesta xyz lähtien – jota en ollut koskaan saanut, jolle en koskaan uskonut riittäväni. Nyt sain sut. Olit mun tyttöystävä. Olit mun täydellinen tyttöystävä. Mulla ei ole kenestäkään koskaan ollut mitään Facebookin parisuhdestatuksia tms, vaikkakaan sillä ei ole mitään väliä, mutta silti – Sä olit selvästi jotain erilaista. Ja muutkin näki ja tajusi sen. Sä olit mun elämäni nainen.

Mä sanoin sulle suoraan, ja mä tiedostin sen itse. Mä olin säätänyt ja nähny elämässäni ihan tapeeksi naisia. Mä tiesin, että haluan olla vain ja ainoastaan sun kanssa. Koko loppuelämäni. Mä halusin olla vain sun kanssa. Nyt kerrankin kunnolla ja oikeasti ja täysillä. Vain sun kanssa. Ja mä olin valmis huutamaan sen kokomailmalle ja kaikille jotka kokeili jotain.

Me alettiin seurustelemaan keväällä ja kesällä tuli sun ekat “unohdukset ja väärinymmärrykset”. Mun haaveet ja luulot romuttu. Mä menin ihan romuksi. Taasko? Eikö tää ollutkaan sitä? Mä luulin, että me haluttiin ja odotettiin molemmat tätä?  Mä en ollutkaan se joka olisi riittänyt sulle tai jota sä olisit halunnut. Mä olin vaan jotain väliaikaista taas johonkin väliin, kunnes löytyy se oikea. Sit ilmeni ja tuli esiin silloin tällöin uusia vastaavia keissejä. Mä en uskaltanut / voinut / pystynyt luottaa suhun. Mä varmaan pelkäsin, että mulle käy tosi pahasti. Mä en taaskaan riitä. Enhän mä oo koskaan riittänyt. “Jos nää on tullu ilmi, ni mitä on jäänyt tulematta?”.

Sit esim kaikki sun exan kanssa säädöt, sille lähetelellään paketteja ja siltä vastaanotetaan paketteja ja Aarrea muistutellaan laittamaan synttäriviestejä yms – ja kun näistä ei mulle puhuta sanallakaan, niin niistä tulee fiilis, että siinä on jotain salattavaa / mä en kuulu teidän elämään. Mä en oo se valittu, koska kyllähän mulle muuten jaettaisiin kaikki. Tämäkin mun olisi varmasti pitänyt osota sanoittaa paremmin, kokeilin, mutta en onnistunut.

Mä oon todella pahoillani, että en osannut päästää niistä kaunoista oikeasti irti ja jatkaa elämää niin, että niitä ei olisi tapahtunut, ja että luottaisin, että haluat mut. Sitku niitä oli ollu kokoajan, ni sit vaan tyyliin odotti ja etsi seuraavaa. Odotti pahinta kokoajan. Mitä ja koska tulee seuraava ilmi? Kuka meni nyt mun ohi? Kenen kanssa säädetään ja mitä?

 


Pyysin terapiaa, että saadaan yhteys takaisin. Menin yksin. Hyvä lisää hyvää. “Yritetäänkö sitä, tätä ja tuota”- Eikä sulta mitään reaktiota, vaikka kuin vetosin kuin siihen, miten eri asia ollaan toisillemme entä muut ja kuin meidän suhde oli liian iso juttu jättää korjaamatta. Mutta ei. Aina tekosyy miksei sun tarvi. Aina syy sille, miksi saa käyttäytyä huonosti. Sun yölliset poissaolot ilmoittamatta, oli “sama asia” kun mun maidonhakureissu, jota en kertonut. Sushi lapsen kanssa Lohjalla.. Totta kai se oikeutti eksän kanssa Lapin reissuun. Kuus viikkoa pois ja valehtelit sen koko ajan- Tottakai sä saat valehdella koska mähän valehtelin 2-3vuotta sitten jotain..

Mä olen todella pahoillani – Toimin väärin, toimin vihan ohjaamana ja toimin ajattelematta seuraamuksia tai sun tunteita.

“Haista vittu, oo mulle paska ni mä oon sulle paska”.

Mä otin ne sun puolen “asiat” tosi rajusti, ja ne tuntui musta tosi pahalta. Enkä osannut sanoittaa niitä tunteita & uskaltanut kertoa, että se oikeasti tuntuu joltain. Koska se olisi tehnyt mut haavoittuvaksi ja en jostain syystä uskaltanut näyttää todellisia tuntemuksiani sun toiminnasta. “all good” – Tee mitä teet – Vaikka todellisuudessa tuntui pahalta ja epävarmalta.

Mä sanoin sulle tänkin, ja vähän ehkä irrotat kontekstista.

Ennen kesää me väännettiin tosi paljon ######:sta. Mä olisin kaivannut, halunnut ja tarvinnut, että sä näytät, että valitset mut ja että mä olen sun valinta ja mä menen kaiken edelle. Ja mun toiveilla on väliä. Ja et mua kuunnellaan ja mut otetaan huomioon. MULLE, huom mun tulkinnat, jotka kyllä taisin tälläkertaa koittaa sanoittaakin, oli, että jos et kunnioita mun toivetta tän suhteen, mulle se on signaali, että mä en mene edelle, joku on mua tärkeämpi. Jos mä pyydän jotain, ni miks se on sulle kynnyskysymys. Osaat varmaan samaistua, että millaista signaalia se lähettää ja tai millaisia ajatuksia siitä herää.

Mä katkeroiduin ja ajattelin, että jos mä en ole sulle prioriteetti, ni miks sun pitäisi olla mulle. Miks vittu mun pitäisi tehdä jotain mitä sä haluat ja sanot koska ethän säkään tee mitä mä pyydän. Sun listalla joku menee jo nyt mun edelle.

Mun olisi pitänyt koittaa sanoittaa todelliset tunteeni ja ajatukseni sulle paremmin eikä katkeroitua ja sitä kautta tuottaa sulle pahaamieltä omalla tekemiselläni. En onnistunut, Osannut, enkä kyennyt siihen.

 


Sä huutelit tuossa, kuin olisit tehny mitä vaan mun takia? Ethän olis. Etkä tehnyt.
Edes sitä vähintä- Ollu läsnä.

Mä pakenin sitä pahaa oloa ja mä pakenin sitä meidän negatiivisuutta, kun mun olisi pitänyt kohdata se ja koittaa ratkaista sitä.

tekisin sun puolesta mitä tahansa.

tekisin ihan mitä tahansa, että sä olisit mun elämässä.

Ma oon pahoillani, että pidin sua itseestäänselvyytenä. Ja että pidin meitä itsestäänselvyytenä.

Ma jotenki kai ajattelin, et ku me ollaa jokatapauksessa aina ja ikuisesti yhdessä, ni välillä on vaikeampaa ja välillä helpompaa mut kylla me selvitetään, niinku aina.

Ma luotin liikaa siihen, et ollaan aina yhdessa jokatapauksessa. Kyllä ne paranee ja selviää.

 


Mä pyysin sua olemaan rehellinen Katjasta. Ei onnistunut. Mä pyysin sua jättään puhelimen pois VESSASTA. Sekin oli liikaa. Pyysin ottaan kerran kuussa edes illan sulle ja mulle, MEILLE. Too much.

Olen pahoillani. Toimin väärin. Olisi pitänyt kuunnella ja kunnioittaa sun toiveita.

Mä jotenkin koin, että sä koitat kontrolloida mua ja mua ei kontrolloida tai pidetä talutushihnassa ja päätän itse mitä teen.

Mä en nähnyt sitä puhelin keissiä sun kannalta. Mä en osannut asettua sun asemaan. Mä koin sen kontrollointiyrityksenä.

 


Mun kans oleminen oli “SUORITTAMISTA”, koska kaipasin sulta seuraa- ja osallistumista korjata asiat mitä SINÄ hajotit valehteluilla jneymv. Kaikelle mitä pyysin, oli peruste, ja mitä olit itse linjannut mun kohdalla. Mutta sulta piti hyväksyä kaikki ja piti hyväksyä se, ettet tee mitään meidän saatika mun eteen.

Pyydän anteeksi ja oon tosi pahoillani kaikesta paskasta mitä sulle aiheutin.

Mä varmaan pakenin sitä negatiivisuuden kierrettä ja pelkäsin sitä ja pelkäsin kohdata sua koska siitä seuraa kuitenkin jotain negatiivista. Vaikka se olisi pitänyt kohdata ja koittaa käsitellä paremmaksi.

Olispa aikakone, niin toimisin eritavalla.

 


Tilanne ei oo ollu ikinä se, ettekö olis tienny paremmin tai tienny mikä on ok tehdä, mikä loukkaa mua, mikä aiheuttaa epävarmuutta ja mikä ei. Sä välitit itsestäsi, omasta hauskanpidosta ja kaikesta muusta enemmän – Huolimatta mun tunteista tai meidän parisuhteesta.

Ja aina kaikelle oli joku keksitty haista paska- selitys, joka ei liittynyt asiaan mitenkään. Kerran perustelit sun tekoja jollain mun tekemisellä, mikä tapahtui mun toimesta monta viikkoa sun omia puuhasteluja myöhemmin..

Mun olisi pitänyt toimia paremmin.

Kyllä mä oikeasti välitin susta ja mä oikeasti rakastin sua. Tosi paljon. Ja sä olit mulle mailman tärkein. Meillä jäi ne tilanteet vaan jotenkin päälle, enkä osannut oikein tai riittävän ajoissa katkaista niitä.

Mutta mä aina rakastin sua. Kelaa miltä tuntuu sanoa jollekkin, että minä rakastan sinua, ja kun se tarkoittaa jotain mailman eniten. Kuinka kaukaiselta se tuntuu, et sanois jollekki muulle ikinä niin 🙁 …Minä rakastan sinua.

 


Mä pysyin sun rinnalla. AINA. Jopa sillon kun selvisi, että koko meidän “upea ja ihmeellinen” 14 vuotinen historia, mistä kaikki alkoi, on ollut sun valhe. Tosiasiallisestihan, mä oon jäänyt jo silloin 2007 kakkoseksi, kun olin sulle toinen nainen. Sähän olit jo vuodesta…2005 vai 2006?… Katjan kanssa.

Ja siitä samasta naisesta​, sä valehtelit, toistuvasti , kun oltiin “vihdoin, kaikkien vuosien jälkeen” yhdessä. Mut ei, mulle se piti olla aivan fine.

Turha varmaan kaivella, että kuka on säätänyt kenenkin kanssa ja koska ja miten ja missä välissä.

Esim silloinkun tätä ennen tehtiin jotain (en tiedä termiä sille yhdessä olemiselle), ni sulla tosiaan oli meidän yhteydenpidon katkeamisen jälkeen seuraavana päivänä mökkireissu ###### kanssa. Seuraavana päivänä.

 

Mä näin sut silloin joskus IRC-Galerian chattailyjen jälkeen, vuonna en muista mikä.

Mä oon “tutustunut” katjaan vasta sen jälkeen. Mä kyllä silloin “deittailin” sua ihan sinkkuna.

Me nähtiin Katjan kanssa ekan kerran joskus 14-15-16 vuotiaina, ja ollaan sen jälkeen säädetty joskus aina jotain.

Mun ja sun historia on ollut – mulle ainakin – paljon muutakin kuin se aika kun ollaan nähty / säädetty / tapailtu -> silloin irc-aikoihin, sen jälkeen joskus en edes muista koska, kun asuit kontulassa, ja nyt, ja ne jotku yksittäiset satunnaiset kerrat.

Mulle meillä on on ollut joku yhteys aina sen jälkeen kun nähtiin ekan kerran.

Sun viesteissä ja suhun yhteydenpidossa on ollut jotain mitä mulla ei ole ollut kenenkään muun kanssa. Enka tarkota vaan tunnetasolla vaan myös konkretiatasolla. Kurjaa jos sä koet sen negatiivisessä valossa “upeaksi ja ihmeelliseksi” -historiaksi. Mulle se on ollut sitä. Upeaa ja ihmeellistä. 14 vitun vuotta. Ylä ja alamäkiä. Elämäntapahtumia.

Mä en valehdellut sulle Katjasta toistuvasti.

 


Annoin anteeksi kaiken, mitä sinä et olis antanut anteeksi ikinä. Pettämiset, valehtelut, tinderit, poissaolot, haukkumiset, yöt poissa, sen ettet tehnyt kotona mitään, et tehnyt mun kanssa mitään, et edes kysynyt mun kuulumisia, et edes puhunut mulle. Saatika koskenut… Kaiken.
Koska uskoin meihin ja siihen että ollaan niin spessua.

Pettämiset? Haukkumiset?

Oon pahoillani noista muista. Mä sulkeudun ja pakenin sitä todellisuutta. Mun oli paha olla kotona ja mä rakensin suojamuureja ja pelkäsin varmaan sun kohtaamista.

Mielestäni kyllä tehtiin ja kyseltiin ja juteltiin ja koskettiin, kun tultiin toistemme kanssa toimeen.

 


Ja minä ääliö luotin siihen että mä oon sulle eri asia kuin muut.

Ja silti. Aivan viimeisiin asti, sun teot ja pyrkimys oli satuttaa mua. Mun piti muuttaa pois. Mykkäkoulu. Hävisit seuraajista, mun kuvat hävis, löyty uusia, julistat useita nykyisiä ja tulevia instassa, jäin luetuksi, mulle ei ole enää asiaa ja kiitos hei, tinder tulille ja out with the next.

…Ja sä koit olevasi nöyryytetty? Loukattu?

Sä olit ja olet mulle eri asia kuin muut. Mun teot on satuttanut sua, mutta mun pyrkimys ei ole kokskaan ollut satuttaa sua.

Sä valitsit itse muuttaa pois. Sun lapses ei ikinä ottanut mua perheeseensä, se oli varmasti ihan oikea ratkaisu.

Mykkäkoulu oli mun taidottomuutta ja kypsymättömyyttä kohdata asiat.

Mä poistin sun instagramista sen sun jouluhuomiohoroilun jälkeen, en pystynyt katsoa sitä, en kestänyt katsoa sitä, se tuntu tosi pahalta. Enkä uskaltanut ja tai osannut sanoittaa sitä.

Se nykyiset ja tulevat on vuosia kiertänyt läppä joka on ihan todistettavissa.

 

Nöyryytetty ja loukattu? Asiayhteys?

Ajat mua karkuun?

Juokset mua karkuun?

Käännyt ympäri jos näet mut kadulla?

Lyöt mulle luuria kun koitan soittaa sulle ja kysyä, et mitä ihmettä?

Musta tuli yhdessä yössä jotenki sun vihollinen, joku jota pitää varoa ja vältellä.

Mun kanssa ei voi puhua kahdestaan, vaan siinä pitää olla joku pilluliisa vieressä, miksi?

Mitä sä pelkäsit? Puhua mun kanssa? En tuu koskaan ymmärtämään tota.

“Spesiaalit 14-vuotta”

 


MÄ hävisin?

Mä en hävinnyt. Mä en ollut “yhtäkkiä” pois. En ymmärrä miten tästä jää sun oma osuus, teot ja sanomiset pois. Kirjoitat, kuinka mä olisin vastuussa yhtäkkiä tästä kaikesta ja sun pahasta olosta? Vaikka tää on just sun itsesi sanelemaa ja valintaa.

Vastasin tähän tuolla ylempänä. Kyllä, sä hävisit, sä blokkasit, sä löit luuria korvaan. Sä et sanonut, että tää oli tässä. Sä et sanonut, että hei nyt me erotaan, tai nyt me ollaan erottu. Sä hävisit.

Kuka vittu häviää?
Mitä mä merkitsin sulle kun sä voit vaan hävitä ja lakata olemasta?
Kuka vittu tekee toiselle noin?
Kenelle sä oot tehnyt noin? Mulle ainoastaan.

Sä olit mulle kaikki
Mä luulin meneväni naimisiin sun kanssa
Sä olit mun kaikkeni
ja sit sä pystyt vaan hävitä
kiitos
kiitos tosi paljon

Syyllistämättä mutta rehellisesti omista tunteista kertoen: sillä sä tuhosit mut.
sä veit multa kaiken. Sä tuhosit mun mailman. – Katoamalla.

 


Sä työnsit mua pois käytöksellä ja valinnoilla pitkään, satutit mua sun teoilla ja lopuksi jätit mut.

Mä en ole jättänyt sua. Sä olet hävinnyt mun elämästä.

Mä tein paljon virheitä teoilla ja käytökselläni ja olen niistä todella pahoillani ja pyydän anteeksi.

 


Kestin sulta vaikka ja mitä…melkein kaksi vuotta? Teit asioita mistä sanoit ettet hyväksyisi ikinä multa. Mitä sanoit ettet ikinä tekis mulle.

Oon pahoillani, että jouduit kestämään mua enkä ollut sellainen kun mun olisi pitänyt sulle olla.

 


Teit kaikkea mitä pyysin olemaan tekemättä. Jätit tekemättä asioita, jotka kuuluu ihan perusasioihin parisuhteessa. Kiitos hei.
Et ollut edes fyysisesti läsnä. Kaikki oli tärkeämpää, huolimatta siitä miten se vaikuttaa suhteeseen tai muhun. Eikä puhettakaan että olisit korjannut mitään mitä teit. Teit uusiksi. Jos ei syytä ollut, kaivelit sellaisen kyllä vuosien takaa, vaikka olis kuin unohdettu, kostettu ja todettu että elämä jatkuu. Siinä missä sun teoista, ei saanut edes puhua ilman että kostat, huudat, haukut, mykkäkoulua jatai häivyt. Ja teit aina uusiksi. Kuulin kyllä, kuinka kurjaa on saada negatiivista palautetta. Mistä? Siitä että teet asioita mitkä ei oo ok.

Kiva, että muistat mut ja kaiken noin negatiivisesti. Oon pahoillani, että en osannut käsitellä asioita ja päästää sun virheistä irti.

Huudan ja haukun – Haukun? Huudan mitä? Muisteleppa mitä mä oon huutanut? Aikalisää? Hengitystilaa? Koska häivyin? En olisi saanut, mutta joskus on parempi ottaa vähän happea ja sit ehkä palata aiheseen uudelleen.

 


Ja kaikella, sinä osoitit -toistuvasti, lähes päivittäin- että meillä ei ole sulle mitään niin arvokasta, mitä pitää hyvänä ja mistä pitää kiinni- Mitä edes YRITTÄÄ korjata. Osoitit lähes päivittäin, ettei edes mun seura kelpaa.

Jos sä olisit ajatellut, että meillä on jotain mitä muiden kanssa ei ole tai edes saa… Et olis tehnyt puoliakaan niistä mitä teit. Tai jättänyt korjaamatta. Et olisi ottanut riskiä, että menetät mut.
Lopuksi. SINÄ sanoit kiitos hei. Kaiken sen jälkeen, mitä teit ja tuon sanoit, mun olis pitänyt pysyä sulle saatavilla kun se oli sulle kätevää?

Oon pahoillani, että susta tuntuu tolta. Meillä oli kaikki se arvokas, en mä muuten olisi ollut sun kanssa. Oon pahoillani, että en osannut korjata asioita ja virheitäni kuten sinä.

Oon myös pahoillani ja pyydän anteeksi, että pidin sua ja meitä itsestäänselvyytenä ja luotin, että kyllä kaikki korjaantuu.

Mä en oo pyytänyt sua olemaan saatavilla, kun se mulle sopii. Mä oon jaanyt blokatuksi. Mä oon jäänyt ghostatuksi. Sä oot kadonnut. Mä oon koittanut kysyä, että mitä ihmettä, mä oon koittanut soittaa ja kysyä, mä oon koittanut nähdä ja kysyä, mä oon koittanut viestittää ja kysyä – Mä en voi pakottaa sua olemaan mun kanssa. Jos sä olisit sanonut, että haluat erota ja tää oli tässä, tuskin kuulisit musta enää. Sä hävisit. Sä katosit. Mä olin yhtä kysymysmerkkiä.

 


Kävikö mielessä ikinä, että ehkä menit liian pitkälle?

Kun sanot MULLE “kiitos hei” puuhiesi jälkeen, et siitä ei ehkä enää ookaan paluuta..? Sä osoitit, että voit jättää mut silmänräpäyksessä ja keskustelematta. Mut silti. Mä oon se paha meistä? Mä oon tuhonnut sut? Millä? Sillä että SINÄ jätit MINUT ja VIESTILLÄ, kaiken tekemäsi jälkeen, kaiken jälkeen mitä oon kestäny sulta, kun en sitten palaakaan kaiken tuon epäkunnioittamisen jälkeen?

Ei käynyt mielessä. Ei tarpeeksi aikaisin. Olisi pitänyt käydä. Mä luotin liikaa siihen, että kyllä me pysytään yhdessä. Me kuitenkin viestiteltiin sen jälkeen vielä. Mä en ole jättänyt sua silmänräpäyksessä, mä olin vihainen ja loukkaantunut siitä sun silloisesta somehoroilusta, joka loukkasi ja tuntui musta pahalta. Jota en osannut tai uskaltanut sulle silloin sanoittaa.

 


Kysyitkö multa miltä musta sun puuhastelut tuntuu?

Mietitkö mua ikinä sekuntiakaan? Yrititkö puhua ja selvitellä asioita?
Annoin miljoona mahdollisuutta ihan loppuun asti. Et tarttunut yhteenkään. Taisit jopa sanoa, ettei sulla oo mulle asiaa. Mut silti. Mä oon paha, koska susta tuntuu pahalta. Vaikka tää on sun oma valintainen tilanne.

Sä käyttäydyit meidän suhteen aikana.. lähemmäs kaksi vuotta? niinkö mua ei olisi.

En kysynyt. Kadun sitä ja pyydän anteeksi. Mun olisi pitänyt osata puhua paremmin. Olla vähemmän omassa kuoressa. Elää ilman suojamuureja. Päästää irti kaunoista. Mun olis pitänyt osata paremmin ottaa sut huomioon omista tunteistani huolimatta.

 


Mä itken himassa, anelen sua miettimään valintoja ja kerron kuin pelkään et tää ei kestä, ei korjaannu, en jaksa enää, en syö, en nuku kunnolla, muhun sattuu, musta tuntuu arvottomalta, siltä etten oo mitään, miten musta tuntuu ettei mua rakasteta, kaipaan sua, meitä ja mietin miten korjataan SUN aiheuttama tuho. Ja sä oot pois/ jatkat samaa/ käännät selän/ huudat/teet töitä/ lähdet. Varsinkin kun yritin puhua sulle tunteista, jotka on SUN toiminnasta aiheutuneita jatai ehdotella/kysellä miten korjataan.

Oon pahoillani että en osannut olla niinkuin olisi pitänyt. Oon pahoillani että en osannut kuulla sun asiaa vaan omien ongelmieni takia takerruin esim jankkaamiseen tai negatiivisuuteen. Olisi pitänyt nähdä ja kuulla sut paremmin ja se mitä sulla on sanottavana. Mulla ei vaan riittänyt päänsisäisen kapasiteetti.

 


 

Loppujen lopuksi- Sinä valitsit että mua ei ole sun elämässä.

Osoitit sun käytöksellä, sanoilla ja valinnoilla monin eri tavoin sen, jo meidän suhteen aikana. Yli vuoden, helposti lähempänä kahta.
..Mutta silti. Kaiken jälkeen mitä oot mulle tehnyt ja sanonut ja kuinka paljon laiminlöit meidän suhdetta, mun pitäisi olla sulle tavoitettavissa ja olemassa, silloin kun se on sulle kätevää. Mä oon paha, koska sun “kiitos hei” jälkeen, en palaakaan, koska tajusin etten voi enkä jaksa enää kasata palasia yhteen, kun sä et edes yritä. Kun tajusin miten korvattavissa sulle oon. Koska tajusin, etten voi korjata asioita, mitä mä en oo edes rikkonut. Kun tajusin, etten oo sulle niinkään arvokas, että sanoisit edes päin naamaa kiitos hei.

Johanna, ei sun tarvi olla mulle mitään. Sun ei ole pakko olla mulle mitään. Olisit voinut vaan reilusti ja suoraan sanoa, että me olleen nyt erottu. En halua enää olla sun kanssa. Tää oli tässä. En halua kuulla susta enää ikinä.

Mun “kiitos hei” toivottavasti käsiteltiin ylempänä. Muistaakseni se meni niin, että et halunnut todistaa mulle asioita jotka aiheutti epävarmuuksia johon sanoin, että ole sit ##### kanssa, kiitos hei. Koin taas, että en ole prioriteetti. Koin taas, että joku menee mun edelle. Koin taas, että on jotain mitä haluat joka en ole minä. Enkä osannut ja tai uskaltanut sanoittaa tätä.

 


Tinder jatkoi paukkumistaan ja elämä jatkui niinkö mua tai meitä ei olisi edes koskaan ollut olemassakaan.

Kato ku jatko. En muista tammikuusta mitään. Oon ollut jossain täysin sumussa, hukassa, usvassa – jossain viimeset 1,5kk.

 


Kysyitkö multa ikinä mitään? Mietitkö miltä musta tuntuu? Yrititkö saada asioita puhuttua ensin loppuuun käsitellyksi vai jäinkö perusluetuksi ja sä puuhaat omias aikasi? Mietitkö sekuntiakaan, onko tästä enää paluuta? Vai annoitko vaan mennä huolimatta musta- tai siitä meidän erityisen spesiaalista suhteesta?

En. Mokasin. Toimin väärin. En osannut sen oman pahanoloni takaa nähdä sun oloa. En osannut käsitellä ja sanoittaa asioita niin, että ne olisi selvinnyt.

 


Aivan fine. Mä opin kyllä elämään sun valintojen kanssa. Et kysynyt tai antanut vaihtoehtoja.

Meidän ero on sun valinta. ja kiva jos sä pystyt elämään sen kanssa. Mä en pysty. Mun sydämmeen jää loppuelämän aukko jossa on sun nimi. Mä kaipaan sua ja meitä koko mun loppuelämäni. Mä vertaan kaikkia tulevia suhun ja meihin. Jos ne ei oo samaa, ni ne ei oo mitään. Mä todennäköisesti joudun tyytymään johonkin, toivottavasti sä löydät jotain spessua joka on sitä mitä haluat ja etsit eikä sun tarvi tyytyä kehenkään ja koet sitä jotain mitä muiden kanssa ei koe.

 


Parisuhde on anteeksiantoa ja virheiden hyväksymistä. Ihmiset tekee virheitä, useitakin. Kun sä teet samat virheet viikottain.. Ne on valintoja.

Mulle ne ei ollut valintoja. Mulle ne oli virheitä. Tiedostamattomuutta. Huonoa kommunikointia. Huonoa itsetuntoa suhun liittyen. Pakenemista. Turtumista. Henkistä kypsymättömyyttä. Olettamista. Itsenstäänselvänä pitämistä.

 


Jos toinen suhteessa, toimii aina vaan vihalla, itsekkäin syin jatai satuttaa toista, ei ole läsnä eikä priorisoi toista eikä ole kiinnostunut toisen henkisestä tai edes fyysisestä terveydestä ja hyvinvoinnista eikä ole edes pahoillaan, toistaa samat asiat tietoisesti eikä edes yritä korjata asioita…- se ei ole parisuhde. Eikä se ole todellakaan rakkautta. Sä katsoit vierestä, miten hajalla mä olin ja itkin, kerroin miten pahalta sun toiminta tuntuu ja itkin – Eikä mikään saanut sua toimimaan eri tavoin. Ei se kerro välittämisestä. Kaikesta huolimatta, mä valitsin aina sut. Priorisoin aina sut.
Mä odotin ja odotin, että tajuaisit mitä meillä olis ja miten hyvä meillä VOISI olla-

Oon pahoillani, että ajoin meidän suhteen tohon tilaan. Mä en osannut sen oman pahanoloni takaa nähdä sun pahaaoloa. Tekisin asiat eritavalla jos voisin.

 


Ja sä kävelit pois.

Minkä puolesta toinen silloin taistelee, kun toinen ei tee mitään asioiden parantamiseksi, pahentaa vaan tilannetta? Mä sanoin kauan sitten, että jos sä et edes yritä vähemmissä määrin, niin mitä vaihtoehtoja mulla on paitsi kävellä pois?

Satuttamisesta huolimatta, sen jälkeenkin- Minä jäin​ ja yritin. Sinä olet itse se joka käveli pois.

Mä en ole kävellyt mistään pois.

Ja ymmärrän kyllä sun pointin tossa. Ja ymmärrän kyllä miksi et halua olla mun kanssa. Mä ymmärrän kyllä jos sun muistot musta ja meistä on pelkkää paskaa. Miks sä halluaisit mut. Mietit varmaan, et mitä toi tuolla oikein ruikuttaa.

Mulle meilla oli paljon hyvaakin. Mä muistan susta ne hyvätkin asiat.

Mä en pysty muuttaa menneitä, mut mä pystyn lupaamaan, et oon oppinu niistä Tiedän virheeni ja tiedän mitä tekisin eritavalla.


Vahvimmatkin tunteet ja halu taistella alkaa varmaan hävitä, kun ignorataan eikä mihinkään saa edes pientä vastakaikua.

Oon tosi surullinen, että sun tunteet kuoli mun toiminnan takia.

 


Sä osoitit, että mun taistelu, paha olo, luotto meihin, yritykset korjata asioita mitkä sinä rikoit, yritykset olla sitä ja tätä ja tuota sulle – Kaikki- on ollut turhaa. Sä voi kävellä pois, koska vaan.

Mä arvostan kaikkea mitä sä teit meidän vuoksi. Oon pahoillani että en osannut samaa. Mä en ole koskaan kävellyt sun luota pois.

 


VOlisitko itse palannut mun luo sen jälkeen, kun olisin pitänyt mykkäkoulua viikon, haukkunut, valehdellut, julistanut sinkkuutta somessa, seurannut montaa sataa miestä, tinderöinyt, sanonut sulle kiitos hei- ei oo asiaa ja viettänyt aikaani muiden kanssa… Voin kertoa, et. Tuo olisi osoittanut sulle, ettet ole mulle mitään. Silti. Tuota mun oleminen sun kanssa oli ja kaikki tuo mun olis pitänyt vaan unohtaa ja palata, kun sä ilmoitat että kaipaat. Mihin mä olisin palannut?

Mä luulin, että me ollaan yhdessä aina. Tuli mikä tuli.

Olisit palannut siihen mitä sen kuului olla.

 


Suhteeseen, jossa sä oot tehnyt selväksi ettei sua kiinnosta viettää aikaa mun kanssa ja jossa sun pitää saada tehdä mitä vaan, huolimatta siitä miltä se musta tuntuu. Suhteeseen, josta kävelet miettimättä pois- aina kun vaan haluat? Enhän mä luovuttanu. Sä pakotit mut luovuttamaan.

Kyllä mua kiinnosti viettää aikaa sun kanssa. Enkä mä halunnut “tehdä mitä vaan”. Toivottavasti avasin tän paremmin tuolla yllä.

Ikävä että jouduit luovuttamaan 🙁

 


Sanot että MÄ tuhosin sut. Mitä sä teit mulle ja meidän suhteelle? MÄ tuhosin sut? Millä? Sillä etten enää kaiken jälkeen palaakaan suhteeseen, jossa olin yksin pitkään ja jonka sä päätit, ilman mitään keskustelua tai kyselyitä mun tunteista? Nyt mä oon paha? Sähän pakotit mut itse tilanteeseen, jossa mun pitää jatkaa ilman sua. SINÄ valitsit sen.

Minä en valinnut mitään. Minä en päättänyt mitään. Minä en ole koskaan halunnut erota sinusta.

Oon pahoillani, että koet olleesi tilanseessa jossa sun pitää jatkaa ilman mua.

Sä oot ihan oikeassa. Ei mulla pitäisi olla kaiken jälkeen mitään oikeutta ruikuttaa sua takas.

Mä mokasin ja mä tajusin sen liian myöhään.

Kai mä jotenki toivon, et nakisit / haistaisit mun kaipauksen / katumuksen.

Ja et mäki pystyn muuttumaan ja kasvamaan ihmisenä.

Mut ei sun tarvi murehtia jätän sut kyllä rauhaan ja katoan sun elämästä.

 


Lue mun vikoja viestejä sulle, joihin et enää vastannu. MINÄ yritin saada sua puhumaan ja selvittämään, vielä senkin jälkeen kun sanoit kiitos hei. Mitä sä teit?

Vastasin kyllä sun vikaan viestiin. Ja kun se ei mennyt perille, koitin soittaa kymmeniä kertoja.

 


En sano ettenkö olis tehnyt virheitä.

Mutta mä yritin ja tein kaikkeni, mitä vaan pystyin ja osasin, että asiat korjaantuisi. Parisuhdetta ei voi pelastaa ja korjata yksin. Kyse ei ole ikinä ollut siitä ettenkö olis rakastanut sua maailmassa eniten ja sä tiedät sen itsekin.

Oon pahoillani, että en osannut päästää irti siitä pahastaolosta, epävarmudesta ja menettämisen pelosta.

 


Sä lähdit.

Mä en ole lähtenyt.

 


Kuten sanoin kauan sitten. Annan sulle kaiken anteeksi, itseni takia, jotta mä kykenen jatkamaan elämääni olematta katkera ja kaunainen. En halua elää niin ja täynnä vihaa, siksi että joku toimii väärin- Saatika toimia ne tunteet edellä satuttaen muita.
Se kuluttaa ja syö sut elävältä.

– J.

Oon kai onnellinen sun puolesta, et oot löytäny tavan jatkaa elämääs ja pääset kaiken yli.

Mä en voi sua tai ketään pakottaa olemaan itseni kanssa, mut omalta puolelta mä tiedän, et Johanna sä olit mulle jotain.
Jotain erilaista, parempaa, jokin juttu. Mä oon täällä sua varten koko loppuelämäni, jos susta ikinä tuntuu samalta. Jos sulle ikinä tulee sellanen fiilis, et hitto sen jyrin kanssa oli kyl sitä jotain mitä muista ei tuu. Mä oon täällä ja mä lupaan, et kaikki on paremminj a et mä hyvitän sulle kaiken paskan mitä oot joutunu mun takia kestämään.

 


Ps. “Joidenkin ihmisten välillä on taikaa, mitä muiden kanssa ei ole – pidä siitä kiinni”. Sun mielestä meillä oli sitä? Olisit sitten pitänyt siitä kiinni. Mä yritin. Mitä sain?
“Sit se oli siina. Kiitos ja hei” (Sanasta sanaan kopio kokonaisuudessaan sinun viestistä.) (Muistuttaisin myös mitä teit ja sanoit ennen kun tämän naulan heitit arkkuun ja heti sen jälkeen. Sitä kaikkea ei voi tulkita yhtään mitenkään muuten tai ajatella että olisit “sanoittanut” väärin, et halunnutkaan erota tai että MINÄ olisin ymmärtänyt jotain väärin.) #choises

Edelleen. Sanoin sen vihaisena ja loukattuna jonka jälkeen oltiin vielä tekemisissä.

Mulle meillä oli taikaa. En osannut pitää siitä oikein kiinni.

Mulle meillä oli henkisellä ja fyysisellä tasolla jotain mitä en koe muiden kanssa. Mut sä sait tuntemaan henkisesti ja fyysisesti jotain mikä ei tunnu miltään vastaavalta kenenkään muun kanssa.

Mulle sä olit taikaa. Sun hymy, Sun tuoksu, Sun hiukset, Sun jutut, sun huulet, sun kosketus, sun läheisyys – Sinä.

 


Pps. Toi uskottavuus tuohon ikävöintiin, ottaa aika damagea kun toisaalta kuulen miten etsit tinderistä seuraa asioihin, joita et halunnut multa/ mun kans yli vuoteen ja mietit kuin kiva olis jakaa arkea, leveluppaa ja hassutella, siinä missä mun kanssa ollessa kaikki tuo oli pois. Eiköhän kaikki ole jo osoittanut, etten ole se, kenen seuraa kaipasit ja mitä halusit, kun olin vielä sun. Kaikki muut kelpaa tuohon kyllä. Toivottavasti löydät maailmassa mitä etsit ja saat sen mitä ansaitset.

Sua ei ole ollut mulle olemassa. Pitäiskö mun olla yksin koko loppuelamä?

Kyllä mä kaipaan jonkun kanssa sopistelyviestittelyä, läheisyyttä, nauramista yms. Etkä säkään kuulemma oo laakereillas levännyt, ni mitä sä ajattelit? Odottelen sua 10vuotta ja katon sit?

Maun valinta on aina sinä. Jos mä en saa sua, mun pitää tyytyä johonkin muuhun.

 


Ppps. Suurinosa sun quoteista ja muista, on niitä mitä MINÄ oon lähetelly sinulle. Ei toimi toiseen suuntaan. Tämä oli SUN valinta. SINÄ et taistellut meidän suhteesta. MINÄ en ollut sulle se mitä luulin olevani. SINÄ tuhosit mua ja meitä yli vuoden. SINÄ kävelit pois. Älä syytä mua asioista ja lopputuloksesta, mitkä SINÄ sait aikaan ja valitsit.

Tämä ei ole minun valinta.

Oon pahoillani, että en osannut taistella oikealla tavalla ja päästin asiat menemään liian pitkälle.

Anteeksi että tuhosin sua. Mä kadun sitä ihan helvetisti, ja musta tuntuu tosi pahalta, että en voi sitä hyvittää sulle mitenkään. Korjaisin kaiken jos pystyisin.

Minä en kävellyt pois.

Minä en valinnut, sain aikaan omalla kypsymättömyydelläni ja se on mun loppuelämäni taakka.

 


 

Sä et muista meistä mitään hyvää?

Sulla ei oo musta mitään hyvää muistettavaa?

Sun mielestä se millasta meillä oli kun meni hyvin ei ollut mitenkään erilaista tai spessua?

Sä et kaipaa mua tai meitä ollenkaan? Ikinä?

 

Itsekeskeistä ja minäkeskeistä:

Mut mä en oo kokenu tällästä ennen, mä en oo koskaan ollut näin hukassa. Mä en tiedä, et miten tästä eteenpäin? Mä oon koittanu miettiä, et en omista sua, en voi vaikuttaa siihen, et haluatko olla mun kanssa vai et. Oon koittanu miettiä, et sama jos olisit kuollut, mä kaipaisin sua loppuelämäni, mut en vois saada sua mitenkään takas. Elämän pitää silti jatkua. Tosi tyhjä ja ontto-olo. En vaan pysty käsittämään, et kaiken jälkeen sua ei vaan enää ole olemassa. Mä oon itkeny ku pieni ämmä vähintää kerran päivässä kun oon kaivannut sua. Mä näin unta et sä halasit mua ja ma tunsin sun kosketuksen, heräsin kun halasin tyynyä ja silitin sitä ja taas vollotin ku pikkutyttö.

 

Mä oon niin pahoillani ja niin surullinen, et pilasin kaiken ja hukkasin sut.

Sä oot, ja oot aina ollu se mun tyyppi, mun täydellinen tyttöystävä. Kaipaan sua ikuisesti.

Mä olisin halunnu kokea ja nähdä ja tuntea kaiken tässä elämässä just ja vain sun kanssa.

Mä oon niin pahoillani, et kestit mun takia sen minkä kestit enkä ollut se mitä mun piti olla.

Mä en pysty tekee mitään muuta kuin pyytää anteeksi. Anteeksi kaikesta. Oikeasti Johanna, anteeksi kaikesta.

 

Kaikki mun aikaisemmin kirjoittama on voimassa niin kauan kuin mä elän.

Jos sä tuut ikinä toisiin ajatuksiin, mä oon täällä sua varten.

Mä lupaan, että oon kasvanut / nähnyt virheeni ja mokani, enkä toistaisi niitä.

Mä tekisin sut mailman onnellisimmaksi ja olisin sulle mailman paras poikaystävä.

 

Nauti elämästä.

Tee niitä sun juttuja sillekki, ni saat sen hulluks.

Sussa on sellasta taikaa mitä muissa ei ole.

 

Sa olit mun elämäni rakkaus, mun elämäni nainen, mun täydellinen tyttöystävä

Rakastin sua enemmän ku ketään ikinä, eritavalla kuin ketään ikinä ja kaipaan sua koko loppuelämäni

Share on whatsapp
WhatsApp
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Blogit
Jyri Mustonen

Miksi joku menestyy

Minua on jo pitkään mietityttänyt ajatus, että miksi toiset menestyvät ja miksi toiset ei. Tässä pohdinnassa jätetään ulkoiset seikat huomiotta ja keskitytään ihmiseen, yrittäjään. Onko

Lue kokonaan »
Yritysideat
Jyri Mustonen

Yritysidea: Sano se viinillä

Tässä on yritysidea jota olisi kiva toteuttaa itsekkin, muuutta kapasiteetit, realiteetit ja aika huomioon ottaen ja linjan mukaisesti postaan jokaisen yritysidean jatkossa tänne – Jotta

Lue kokonaan »
Työkalut
Jyri Mustonen

Minun työkalupakki – Jyri Mustonen

Digitaalista elämää, ja nykypäivänä elämää muutenkin elävä voi hyödyntää digitaalisia työkaluja elämässään. Montakohan elämä -sanaa, voi yhteen lauseeseen sisällyttää.. Ajatelin jakaa minun käyttämäni työkalut. Teen

Lue kokonaan »
0 0 vote
Article Rating
Tilaa ilmoitukset
Ilmoitukset
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Kirjoita Artikkeli

Let's KICKASS

Onko sinulla huikea artikkeli-idea?

Jaa se muiden kanssa. Yritysideat, kirja-arvostelut – you name it. Mikäli sinulla on idea sopivasta sisällöstä, niin kirjoita artikkeli, niin julkaisemme sen.

Vinkkaa löydöstäsi

Let's KICKASS

Löysitkö jotain mielenkiintoista?

Löysitkö jotakin mielenkiintoista, jonka haluaisit jakaa? Mielenkiintoinen artikkeli? Yritysidea? Startup?

Vinkkaa löydöksestäsi vapaamuotoisella lomakkeella ->